Liittymällä jäseneksi pääset mukaan toimintaamme auttamaan kadonneita eläimiä tai voit olla jäsenenä kannatusmielessä. Jäsenet pysyvät ajan hermolla kadonneisiin lemmikkieläimiin ja niiden etsintään liittyvissä asioissa. Näin he voivat omalta osaltaan auttaa levittämällä tietoa karkaamisten ehkäisystä ja oikeista toimista karkaamisten yhteydessä.
Etsijäkoiraliitossa voi harrastaa oman koiran kanssa tai myös ilman koiraa. Toiminnassamme on mukana etsintäkoordinaattoreita, jotka vastaavat neuvontanumerossamme, auttavat katoamisilmoitusten jakamisessa, loukuttamisessa, ovat asiakkaiden tukena jne. .
Toimintaan pääsee mukaan käymällä Infoluennon, joissa kerrotaan hajuntunnistuksesta, etsijäkoiraliiton toiminnasta ja etsijäkoirien työstä. Infoluentoja pidetään pääsääntöisesti keväisin ja syksyisin, joihin myös alkeiskurssit ja puhelinneuvontakurssit ajoittuvat. Tiedotamme luennoista aina sivuillamme sekä Etsijäkoiraliiton somekanavilla.
Etsijäkoiraliittoa voi tukea myös liittymällä kannatusjäseneksi. Tällainen kannatusjäsenyys sekä vahvistaa Etsijäkoiraliiton taloudellisia edellytyksiä auttaa karkureita ja heidän omistajiaan että lisää liiton vaikuttavuutta jäsenmäärän kasvaessa. Kannatusjäseneksi liittyminen ei edellytä infoluennon käymistä. Kannatusjäseneksi voi liittyä maksamalla kannatusjäsenmaksun 15 €.
Liity jäseneksi tai jos haluat lisätietoja toiminnastamme, laita viestiä
- Kirjoittanut: Oskar (SydWeb)
Olemme viikonloppuna mukana Helsingin Lemmikkimessuilla. Osasto 5M30. Tervetuloa tutustumaan karkurieläimiin liittyviin asioihin ja toimintaamme!
- Kirjoittanut: Lena Lundell
Toinen neuvontapuhelin ei ehtinytkään ajoissa ennen viikonloppua seuraavalle päivystäjälle. Venetsialaisviikonloppu tuo yleensä sen verran ruuhkaa, että olemme varautuneet varanumerolla. Viikonlopun ajan voi soittaa myös numeroon 0402504907.
- Kirjoittanut: Lena Lundell